Veera

Mietin pitkän tovin miten voisin esittelyni aloittaa, mutta en keksinyt. Punnitsin erilaisia vaihtoehtoja; kertomalla nimeni, kertomalla asuinpaikkani, moikkaamalla?  Mutta en halunnut taas kerran unohtua massan sekaan. Kuin junaan jumittunut pikkulapsi mietin miettimistäni ja yritin tulkita muiden ohjeita hyvistä teksteistä. Nyt sitten loppujen lopuksi päädyin tulokseen aloittamalla tylsyyden täyteläisen henkilöesittelyni, kertomalla miten vähän luovuutta omistan. Kun en näköjään edes pysty keksimään miten aloittaisin kirjoittamaan omasta itsestäni. Viisasta eikö?

Eli niin kuin ne viisaat jotka osaavat lukea otsikon tiesivätkin jo, että nimeni on Veera. Se on omasta mielestäni aika vähällä miettimisellä aikaansaatu nimi ja ihmettelenkin mikseivät vanhempani laittaneet etunimeksi jotain edes vähän -ei niin muotinimeä-, mutta mitäs muutakaan sitä osaisi odottaa sellaisilta henkilöiltä jotka ovat sinut kasvattaneet kestämällä pitkin hampain kaikki itku-raivo-potku-tuolin heitto kohtauksesi. Ikää en jaksa edes mainita, koska olen sataprosenttisen varma, että jonkun esittelyissä se tulee kuitenkin lukemaan. Olen pahoillani, mutta juuri nyt en jaksa edes pukahtaa olinpaikastani. Joku luola se saattaa jossain ihanassa ja viileässä ja kauniissa ja ei-ikinä-yhtään-epätäydellisessä paikassa olla, mutta ei siitä sitten sen enempää.

Intohimoni on teatteri, jota myös olen harrastanut jo kolmen vuoden ajan.
Tämän musiikkiteatterin ohella harrastan myös yleisurheilua ja kuoroa. Kaikenlaisia harrastuksia minulla on ollutkin näiden vuosien varrella, esimerkiksi; balettia, kilpatanssia, nuorisoteatteria, koripalloa, kanteleen soittoa, bändikoulua jne. Mutta olen ollut tyytyväinen vasta kun löysin musiikkiteatterin. Siellä saan tehdä kolmea ihaninta asiaa elämässäni: näytellä, tanssia ja laulaa.

Bloggauksen aloitin vasta tämän vuoden alussa. Vähän kangistelevasti kyllä, mutta aloitimpa kuitenkin. Ensiksi ajattelin hieman epäilevästi blogeja, joiden ainoana tarkoituksena on jakaa tuiki tuntemattomille ihmisille tietoa siitä mitä tein minuutti sitten ja mistä sinulla tuli riita isäukkosi kanssa, mutta loppujen lopuksi tajusin blogien olevan ihan kivoja, melkeinpä ihania! Siksi siis olen väenvängällä tunkeutunut mukaan tähän yhteisblogiin.

Ulkonäöstä sen verran, että pituutta minulta löytyy sellaiset 167 senttiä. Eli aika tappi olen jos noihin pitempiin vertailee.
Omistan paljon piirteitä joita vastaan itsessäni sodin. Esimerkiksi luonnonkiharat hiukset, pisamia, suuren nenän, liian isot etuhampaat jnejne. Niin, niitä on paljon. Mutta ei kyllä osaan myös löytää itsestäni piirteitä joista pidän. Voin pitkin hampain sanoa pitäväni jopa joskus hiuksistani, silloin kun ne ovat värjätyt. Hiukseni ovat normaalisti niin kuivat, että niistä tulee ennemmin mieleen kasa rispaantunutta villaa kuin hiukset, mutta kun värjään ne, niin ne saavat kosteutta ja näyttävät jopa ihan inhimillisiltä.

Niin kuin aiemmin mainitsin, niin harrastan musiikkiteatteria. Se on ehdottomasti paras asia elämässäni, heti ystävien jälkeen. Meillä on siellä oma, ihana porukkamme, jonka kanssa olemme tulleet todella läheisiksi. Se kai johtuu siitä, kun joudumme harjoittelemaan kovasti ja aina yhdessä. Ja esityksissä on pakko vain sietää ja auttaa toisia. Siinä muodostuu samalla sellainen vahva side jokaiseen joka porukkaan kuuluu.

Vuoden 2010 esityksestä.

Olen luonteeltani hyvin itsepäinen, mutta osaan silti myöntyä toisten ajatuksiin, varsinkin jos henkilö ei ole minulle ennestään niin tuttu. Omia vanhempia vastaan tulee vain aina sanottua monta valittua sanaa, vaikka puolivälissä huomaisikin olevansa väärässä, niin pitää minun silti jatkaa oman kantani puolustamista. Pienempänä löin jopa vetoa erään ystäväni kanssa yhden kappaleen sanoista ja kun kaverini olikin ollut oikeassa joiduin tuskan hiki kasvoillani maksamaan hänelle sen kaksikymmentä senttiä.
Haluan aina innoissani oppia ja kokeilla uusia asioita, vaikka välillä saatan pelätäkin niitä. Esimerkiksi huvipuistoissa menen yleensä vähänkään ajattelematta siihen juuri hurjimpaan laitteeseen ja vasta kun istun laitteessa mietin, että olikohan tämä nyt sittenkään ihan hyvä idea.
Suuri haaveeni on muuten tehdä benji-hyppy, ehkä vielä joskus saan siihen mahdollisuuden! Tai ainakin toivon niin.

Rakastan todella paljon kaikkea missä saa käyttää omaa luovuuttaan. Esimerkiksi omien laulujen tekeminen on aina ollut hyvin lähellä sydäntäni. Pianolla menee joten kuten soinnut, niin kuin kitarallakin, mutta omasta mielestäni se tärkein instrumentti ihmisellä onkin oma ääni. Se on vain jotenkin niin kiehtovaa kuinka ääntä pystyykään käyttämään. Voi kuiskata, voi huutaa. Voi laulaa, voi kiljua. Voi muuttaa ääntään erilaiseksi ja puhua sillä ihan omalla äänellään. On myös niin säkenöivää miten erilaisia ääniä ihmisillä on. Esimerkiksi kuorolaulussa sen huomaa kun eri äänensävyt yhdistyvät ja lopputulos on aivan järisyttävän ihana.
Koska tykkään laulaa, niin osallistun tietysti aina kaiken maailman humpuukkikisoihin ja olen ensimmäisenä laivan karaokejonossa. Esiintyminen on vain niin ihanaa. Kun tietää, että sinua, siis juuri sinua katsoo satapäinen yleisö. Siinä saa kyllä endorfiinitasot kohilleen.

Laivan karaokessa. Alicia Keysin: No one, toinen säkeistö; "Hupsista! Sanat unohtuivat."

Tykkään todella paljon tanssimisesta. Ja sen voi todellakin huomata jos minun seurassani kulkee. Tanssin monesti kaikkialla, siis ihan oikeasti kaikkialla! Tarkoitan koulujen käytävillä, kauppakeskuksissa, rautatieasemilla, lentoasemilla, talojen pihoilla, ruokakaupoissa - missä ikinä haluankin tanssia. Tämä johtuu kai siitä, että aina kun opin jonkun uuden tanssin niin minulle tulee välttämätön tarve tanssia sitä joka paikassa. Tanssiminenhan on muutenkin niin ihanaa! Jos minulle tulee esimerkiksi tylsää kotona niin saatan laittaa vain stereot kiljumaan ja keksin jonkin uuden tanssin.
Zumba on yksi todella ihanista tanssin muodoista. Siinä on monta hyvää puolta, esimerkiksi se, että siinä saa hyvin liikuntaa ja se näyttää ja tuntuu hyvältä!
Tykkään myös todella paljon hip hopista, baletista ja nykytanssista.

Kun olin kuudennella luokalla, niin koulussamme järjestettiin Talent-kilpailu. Eräs kaverini innoitti minut siihen mukaan tanssimaan. Ja niin me opettelimme netistä erään Miley Cyrus - tanssin. Itse finaalipäivänä harjoittelun määrämme oli hyvin vähäinen ja jotkin askeleet olivat hyvin hukassa. Yritimme kiireen vilkkaa saada harjoitelluksi edes sen vähän mitä siinä paria tuntia ennen kisan alkamista ehtisi.
Kun sitten kello löi kymmenen niin jännitin niin kovasti, että olisi voinut vaikka sydän pysähtyä. Lauluesiintymiset olivat minulle ennestään tuttuja, mutta tuntui jotenkin pelottavalta ja karmivalta mennä lavalle tanssimaan, koko koulun eteen.

Loppujen lopuksi esitys meni nappiin ja me itseasiassa voitimme koko kisan. Saimme siis vielä iltapäivällä esiintyä uudestaan koko koululle kun voittaja julistettiin. Minulla oli vielä Hannah Montana -peruukkikin päässä, kun samana päivänä oli myös vappujuhlat!

Kuva Skinnarilan koulun Talent esityksestämme ala-asteelta.

Ruotsista.

Musta tulis hyvä poika, kun näytänki jo ihan pojalta!

Olin kerran nettikamulien kanssa tivolissa

Ainiin unohdin varoittaa, olen hullu...

Olen siis kai loppujen lopuksi melkein tavallinen tyttö täältä pyöreältä pallolta. Niin, mutta huom. painotan sanaa melkein. Minussa on omat oudot puoleni ja monet kerrat minulle on sanottu, että olen outo tai teen outoja asioita, mutta ei se mitään. En ota sitä kritiikkinä, ei en ollekkaan. Se kertoo minulle enemmänkin siitä, että olen kerrankin erottunut jollain tavalla muista ihmisistä. Ja ne asiat mitää teen, tekee minusta sen mikä juuri minä olen.
Toivottavasti osasitte skipata pahat kirjoitusvirheeni ja saitte ehkä jopa jotain selvääkin tästä tekstistä. Minusta tulette vielä kuulemaan tämän blogin aikana, koska haluan ja myös tulen kirjoittamaan ihan varmasti, vaikka väkisin, tänne jotain! Lupaan sen ja lupaus on pidettävä.

♥:llä Veeruska