Välillä tyttö koetti esittää jotakin muuta kuin todellisuudessa olikaan, mutta suurimmaksi osaksi hän oli kaikille se mikä oikeasti olikin: herkkä, hanakasti vastaan väittävä ja hullunkurinen tapaus. Hiukset sillä oli punertavanruskeat onnistuneen värjäyksen ansiosta, nenä leveä ja silmät vihreänruskeat. Pituutta vajaa 160 senttimetriä ja kiloja tarpeeksi. Tyttö ei tahtonut kasvaa aikuiseksi. Hän tahtoi vain kirjoittaa sähköiseen päiväkirjaansa siitä, kuinka helppoa elämä olikaan kun oli lapsi, vailla huolta huomisesta! Ja vaikka asiat eivät aina mennetkään ihan niin, hän uskoi silti, että vaikka jonakin päivänä olisikin pakko tulla aikuiseksi, voisi hän silti tarkastella maailman menoa nuoren, kokemattoman tytön silmin. Rohkeneeko kukaan väittää vastaan? En usko.
Tuo tyttö olin minä. Tai oikeastaan olen, eihän minun tarinani ole vielä päättynyt. Se rimpuilee ja porskuttaa eteenpäin, läpi tuhansien ja taas tuhansien myötä- ja vastoinkäymisten. Siivilöi sekavuuden harmoniaksi. Tuo mukanaan huumoria ja harmeja. Ja on loppujen lopuksi aina täydellistä tekstiä, omalla tavallaan.
Oon Oona ja toinen nimeni on Emilia. Synnyin eräänä aurinkoisena äitienpäivänä (lue = 12.5) viime vuosisadan lopputaitteessa. Jos kerrot kolmosen vitosella, saat selville (pitkän) ikäni. Lempinimiä en juurikaan omista, sillä olen suurimmaksi osaksi itse vastuussa uusista nimistä, joita läheiseni saavat! Joskus minua saatetaan kuitenkin vahingossa (tai tahallaan) haukkua Odeaksi, Ompuksi, Onskiksi, Onspaksi ja vaikka Ondeksi. Asun kauniissa ja rauhallisessa kaupunginosassa Lappeenrannan ydinkeskustan laitamilla. Itse koti on kovin ahdas paikka vanhemmille, pikkuveljelle, minulle ja lemmikeille, mutta viihdyn täällä silti. Lähin kauppa on alle viiden minuutin kävelymatkan päässä, tien toisella puolen liplattaa kimmeltävä Saimaa ja luonto on muutenkin käsinkosketeltavan lähellä. Kerrostalotkin tuntuvat täällä paljon mukavammilta kuin muualla. Tämä paikka herättää suuria muistoja ja tunteita, niin kuin kotikaupunkini kokonaisuudessaankin. Viihdyn täällä, sanoipa kuka ulkopuolinen tai sisäpiiriläinen mitä tahansa.
Käyn tällä hetkellä peruskoulun viimeistä luokkaa Kimpisessä, ja aion ysiluokan jälkeen suunnata varmaan lukioon. On kuitenkin vielä pienoinen arvoitus, mihin kaupunkimme lukuisista lukioista loppujen lopuksi päädyn. Opiskelu on miusta suurimmaksi osaksi ihan mielekästä puuhaa, kunhan stressi ei puske päälle liian suurena annoksena. Tahdon tehdä kaiken niin hyvin kuin mahdollista, ja tämä asenne tuottaa välillä vaikeuksia, joista kuitenkin ponnistetaan pois, kun vain jaksan pakertaa viimeiseen asti. Lempiaineitani koulussa ovat äidinkieli, ilmaisutaito ja uskonto. Vastaavasti vihaan yli kaiken kuvaamataitoa (joka onneksi päättyi jo, huh!) sekä fysiikkaa. Olen ihan hyvä koulussa enkä lähde juuri koskaan aamuisin kouluun täysin masentuneena. On meillä sen verran mukava ja rento koulu - laitokseksi. Okeiokei, on siellä oikeastikin kivaa! Ainakin joskus.
Miulla on hassuja harrastuksia. Oon harrastanut melkein koko elämäni ajan yleisurheilua, enkä ole pystynyt päästämään siitä tähän päivään mennessäkään irti, vaikka välillä on tehnyt suunnattomasti mieli. Suurin syy siihen, miksen yksinkertaisesta lakkaa harjoittelemasta, on ystävät. Ilman yleisurheilua tätäkään blogia ei olisi pystyssä, sillä me kaikki viisi olemme tavanneet urheilun parissa ja lähentyneet sen kautta nykyisenveroisiksi kaveruksiksi. En kuitenkaan omaa minkäänlaista kunnianhimoa tätä lajia kohtaan, joten minua tuskin tulette koskaan näkemään Helsingin stadionilla tuomassa Suomelle arvomitaleja.
Laulan myös seurakunnan lapsi- ja nuorisokuorossa. Meillä on siellä pieni, yhteennivoutunut tiimi uusia kasvoja ja vanhoja kokelaita. Tehdään keikkamatkoja ympäri maailmaa, ja yhdessä on koettu matkakohteet aina Kouvolasta Unkariin. Ja koska laulan joka paikassa (suihkussa, julkisilla paikoilla, surffaillessani netissä, tehdessäni läksyjä, kuullessani jonkun hyvän kappaleen tai kaverini hyräilevän), voi sanoa kainostelematta, että kuoro sopii minulle harrastuksena kuin pepsodenttivirnistys Alexander Stubbin naamalle!
Muita intohimojani ovat valokuvaus ja kirjoittaminen. Kamerani virkaa on toimittanut jo parin vuoden ajan Canon EOS 1000D ja kolme kivaa objektiivia. Rakastan etenkin ihmisten kuvaamista, mutta myös eläinten, kasvien ja upeiden maisemien ikuistaminen on mielekästä puuhaa. Olen vielä näine vähäisine taitojeni kanssa valokuvauksen alkutekijöissä, mutta kehityn koko ajan ja uskon, että joskus aikojen kuluttua voin sanoa vilpittömästi olevani hyvä kuvaamaan. Vielä se aika ei ole kuitenkaan koittanut!
Kirjoittamisesta oon tykännyt ihan pienestä pitäen. Raapustelin Nalle Puhista kertovia satuja jo ennen kuin osasin edes lukea. Jossakin vaiheessa hamusin myös itselleni uusia ja uusia tarina-aiheita, joista kaavailin menestyskirjoja, muttei niistä koskaan sitten mitään suurta tullut. Edelleen minulla on kuitenkin haaveissani saada se oma teksti kirjakaupan hyllylle muiden opusten sekaan. Nykyisin kirjoittelen myös mielelläni kolumneja ja muitakin lehtijuttuja. Olisi mahtavaa päästä joskus jonkun aikakauslehden toimitusremmiin! Se onkin yksi ei-salaisista haaveistani... Oon muuten saanut jo kokeilla siipiäni alalla, kun talvella 2011 minut valittiin mukaan Sinun Suosikki -projektiin. Se oli antoisa ja mahtava kokemus ja lisäsi pontta sille ajatukselle, että jonakin päivänä minustakin tulee jonkinasteinen toimittajanalku. Kuka tietää!
Meillä on muuten kaksi koiraa. Toinen hankaa tuntemattomien koirien syleilyyn ja tempoo hihnassa kuin heikkopäinen, toisen hengitys lemahtaa ja se rouskuttaa nappuloita vaikkei sillä edes olisi nälkä. Ne molemmat rupeaa joskus ulvomaan ja haukkumaan ihan syyttä suotta aamuseitsemältä. Ne voi joskus ruveta vaikka uhoamaan toisilleen ja siitä saattaa syntyä kovakin poru. Ne on kuitenkin myös parhaita mahdollisia ystäviä: aina valmiina lohduttamaan, kuuntelemaan, tukemaan ja rakastamaan. Niiden kanssa voi vain olla, ilman tyhjiä lauseita ja lupauksia. Ja, mitä tärkeintä: ne hyväksyy ihmisen sellaisena kuin se on. (Ja on niiden kanssa kyllä kiva heittää kilometrikaupalla lenkkiäkin ja opettaa tyhmiä temppuja ja juoksuttaa jäällä keppiä noutamassa!)
Linus on yhdeksänkesäinen ja Morris vasta kaksi. Niillä on tosi läheinen sukulaisuussuhde, koska Linus on Morriksen isä. Herrat on rodultaan vanhaenglanninlammaskoiria. Etenkin vanhempi mies on niittänyt menestystä näyttelykehässä suurella kädellä. Myös pienemmälle povataan kovia tittelinarvoja, kunhan vain jaksettaisiin juoksuttaa sitä mittelöissä. Miulle on kuitenkin yksi ja sama, onko ne Ruotsin muotovalioita vai ei. Miulle riittää, että ne on ihania. Ja sitä ne totta vieköön onkin!
Oikeastaan kaikki koirat on ihania. Niillä on niin suuri sydän. Haluaisin elää koirien kanssa aina.
Oon luonteeltani (tiivistetysti, kuinka vihaankaan tuota sanaa!) tulisieluinen perfektionisti. Suutun tosi helposti pienestäkin asiasta, ja tahdon usein läheisteni tekevän niin kuin minä tahdon. Vihaan riippakivenä olemista ja muiden perässä kulkemista. Aina en kuitenkaan uskalla tehdä miten oma pää sanoo, kiitos ujouteni, joten joskus joudun tekemään luonteeni vastaisesti ja olemaan vain joukon näkymättömänä jäsenenä. Niinpä -vaikka monien ihmisten kanssa olen kovin villi, puhelias ja avoin persoona, osaan myös kätkeytyä kuoreeni, enimmäkseen tuntemattomien seurassa. Silloin tempperamenttisuuteni ja kärkkäät mielipiteet pysyvät minussa sisällä. Minussa on siis vähän niin kuin kaksi puolta. Ne kilpailevat ykköspaikasta. En osaa sanoa, kumpi on tällä hetkellä kärjessä.
Uskon, että jokaisessa meissä on jotakin hyvää, ja tunnen pienestäkin asiasta vaivattomasti sääliä ja myötätuntoa jotakuta kohtaan. Minusta olisi hienoa olla kova ja viileä, jota eivät pikkuasiat hetkauttaisi! Sellainen minä en kuitenkaan ole. Olen huono solmimaan uusia ystävyyssuhteita, mutta niille harvoille tovereilleni olen kai ihan mukiinmenevä kaveri. Olen usein se pääpiru, joka on kaikkien hölmöjen ideoiden ja hankkeiden takana. Rakastan yökyläjuhlien, retkien ja yhteisten projektien järjestelyä. On ihanaa luotsata jotain juttua eteenpäin ja huomata, että se toimii, kunhan uskoo siihen! Joskus uskoni saa kuitenkin kolahduksen, kun pitkien suunnitteluvaiheidenkaan jälkeen joku asia ei ota toteutuakseen. Se se vasta onkin raivostuttavaa.
Kuten sanottu, haluan tehdä kaikki minun mielestäni tärkeät asiat täydellisesti. Vaadin esimerkiksi jokaisesta kokeesta kymppiä. Jos koenumero alkaa ysillä, olen armottoman pettynyt, vaikka tahtoisinkin tuntea tyytyväisyyttä. Ainekirjoituksista tulee aina järkyttävän pitkiä sepustuksia kummallisine yksityiskohtineen, ja saankin kuulla tästä seikasta sekä positiivista että hieman negatiivista palautetta. Ryhmätöissä tuppaan ottamaan kaikki hommat omille niskoilleni ja päästänkin parini usein turhan helpolla. Ja vaikka olenkin yrittänyt monia kertoja luopua perfektionistisesta elämänasenteestani, on se aina palannut pikaisesti takaisin. No, outo mikä outo!
Vaikka jotkut mistään mitään tietämättömät sanookin miuta kypsäksi ja järkeväksi, oon pohjimmiltani tosi lapsellinen. Tykkään kuvata kaikenlaisia videopätkiä ja roolileikkiä, nauraa pikkuvanhoille vitseille ja riehua, pilailla ja säätää. Osaan myös ajatella vain omaa napaani ja olla todella kelju tyyppi jos sitä haluan. Jos minulla ei ole kuitenkaan mitään sydämelläni painamassa, olen ihan hauska. Niin ainakin monet sanovat. Nauran ja olen naurattaja. Omasta mielestäni olen myös sellainen ihminen, joka kehuu ihmisiä herkästi. En oikein itsekään tiedä, mistä se johtuu! Tykkään kai imarrella vähän kaikkia. Osaan kyllä myös vastaavasti sanoa sanat suoraan ja välillä mennä liian pitkällekin analysoinnissani. Kaiken lisäksi puutun herkästi toisten asioihin ja tahdon tietää kaikesta kaiken. Välillä tämä loputon uteliaisuuteni pistää kavereiden hermot kireälle...
Oon todellakin multipersoona eikä mun luonnetta tuosta vaan tiivistetä tähän. Nostin tällä kertaa esiin vain tärkeimmät seikat, vaikkei ehkä siltä tunnukaan! Oli miten oli, opitte kyllä miusta tän blogin aikana lisää. Oon varma siitä.
Rakastan suomalaista rokkipoppia, kuten esimerkiksi kuvassa esiintyvää Miljoonasadetta, Olavi Uusivirtaa, Sir Elwoodin Hiljaisia Värejä, Juice Leskistä... listaahan voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle! Eiköhän teille blogin aikana kehity kuva minusta ja musiikkimieltymyksistäni. Lempitelkkarisarja on Salatut Elämät enkä oikein muuta TV:stä katsokaan. Tuo saippuaooppera on kuitenkin pakollinen iltameno, oon sitä nimittäin seurannut niin kauan kuin vain muistan. Kirjasuosikeista nousee esiin sellaiset nimet kuin Harry Potter, Lampun Lapset, Nälkäpeli ja Tuija Lehtisen monituiset nuortenromaanit. Nämä kaikki esimerkit on upeita kokonaisuuksia juoneltaan, hahmoiltaan ja toteutukseltaan! On helppoa lukea paljon, kun on jotain tuonkaltaista luettavana. Elokuvista en osaa nimetä parhaita - niitä on liikaa.
Toivottavasti oon teidän mielestä ihku ja fantsu ja magee ja pähee ja mitä vielä. Toivottavasti liitytte meidän blogin lukijoiksi. Toivottavasti teillä on kiva aamu/päivä/ilta/yö. Toivottavasti.
Koko blogikaartin suurimmalla ♥:lla Oona
